lauantai 26. maaliskuuta 2016

Taas kauhea tauko!

Heips!

   Blogger onkin sitten päättänyt jumittaa tietokoneella eikä sitä hiihtoloma postausta siksi ole tullut. Joudun nyt kirjoittelemaan postauksia puhelimella niin kauan kun saan sen tietokoneella toimimaan! Onneksi kuitenkin saan tänne jotain elonmerkkiä minusta ja koirista:) 
    Hiihtoloma meni tosi hyvin ja sain viettää aikaa sukulaisten koirien kanssa! Hiihtolomalla sai myös Balto astua sateenkaari sillalle. 


      Balto ja minä 2014 keväällä<3


    Hiihtoloman jälkeen oli koulussa paljon kiireitä ja harkkojakin oli aika reippaasti! Ehdittiin kuitenkin nauttia niistä muutamista aurinkoisista talvi säistä koirien kanssa ja käytiin aina, kun mahdollista metsässä ja jäällä kävelemässä. Aapo ja Hertta sai aina olla vapaana kun oltiin metsässä tai jäällä. Pakkasta oli myös tarpeeksi, että hanki kantoi meitä hyvin:) 



      Ollaan tässä nyt viime aikoina vietetty pääsiäistä ja käyty ulkoilemassa! Saatiin tädiltä myös tuliaisiksi muutamia uusia koiran herkkuja ja niistä voisi joskus jotain postausta tehdä:) 
      Säät ovat sallineet upeasti myös mahdollisuudet käydä tallilla ja perjantain ratsastustunti on alkanut pyöriä taas aktiivista rataa:) Saatin eilen myös muutamia kuvia tunnilta! 





                   Tässä oli taas tämä 
              postaus! Toivottavasti pidit:)
              Hauskaa pääsiäistä kaikille!



maanantai 22. helmikuuta 2016

Kai me elossa ollaan… Eikös?

Heips!



     Kyllä sitä nyt onkin aika mennyt nopeasti! Ehkä jopa liiankin, koska ajan kuluessa blogi unohtui aika lailla. Onneksi kyseessä oli vain vähän yli viikko eikä mikään kuukausi! Kuitenkin tänään kerron enemmän minun kuulumisia kuin koirien, koska sama arki on jatkunut aika tylsänkin normaalisti.
     Viime viikolla oli minulla uinti leiri Tanhuvaarassa ja siellä oltiin koko viikonloppu ja tehtiin kaikkea urheilu painoitteisia asioita yhdessä joukkueen kanssa. Sunnuntai huipentui kisoihin ja ne menivät ihan hyvin!
      Nyt viime viikolla sairastuin flunssaan taas kerran ja nyt sitten flunssan jälkeen onkin kurkku ollut todella kipeä. Blogi on ollut siksi niin hiljainen, koska mitään kovin mielenkiintoista kirjoitettavaa ei ole tapahtunut juurikin näiden sairasteluiden takia.





      Teetä kulutan kurkun takia super paljon ja ehdoton suosikkini on Liptonin Russian Earl Grey Tea! Sitä on kelvannut juoda jo kokonainen paketti. Aikaa käytän sen lisäksi lukemiseen ja Harry Potter elokuvien katseluun. Tulikohan kovinkaan yllätyksenä:D? No kyllä sitä on koulussa joutunut nopeasti käymään vaikka onkin ollut vähän kipeä. Saa sitten kaikki kokeet tehtyä eikä hiihtolomalla tarvitse sitten lukea niihin. 
      



     Viikko enää koulua ja sitten alkaisi ansaittu hiihtoloma ja silloin lähdemme Suomenlinnaan! En ehkä malta odottaa kun pääsen kuvaamaan siellä sukulaisten koiria ja niitä upeita meri maisemia. Jotain ajattelin myös keksiä tänne blogin puolelle, mutta se nyt jää vielä nähtäväksi, että mitä:)



Tässä oli kuitenkin tämä yksi sekasorron
postaus! Toivottavasti nyt 
saitte jotakin selvää tästäkin kuulumisten vaihdosta.
Hauskaa viikon alkua kaikille:)



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Talviset kuulumiset!

Heips!


     Mitä teille kuuluu? Meidän arkeen kuuluu varsin hyvää! Kiirettä on ollut kuten aina, mutta monta rentoa lepäämis päivääkin on ollut. Kuvia on tietysti räpsitty normaaliin tapaan.




        Kelit ovat olleet myös tosi hyvät viime päivinä. Tosiaan pakkanen laski reippaasti ja oltiin jopa plussan puolella muutama päivä sitten. Sateet ovat tuoneet kylläkin lätäköitä ja kosteutta jonka pakkanen on muuttanut jääksi ja on saanut varoa ulkona kävellessä ettei sitä sitten liukastu ja satuta itseään! Aurinko on pilkistänyt tällä viikolla myös nätisti ja koirat ovat päässeet käymään ulkona todella paljon verrattuna paukku pakkasiin muutama viikko taakseppäin.





           
            Ulkoilu on ollut aika aktiivista ja ollaan kävelty niin metsässä kuin kylätiellä. Hertta on ollut innoissaan lumesta ja Aapo on vain kävellyt tyytyväisenä eteenpäin. Hertta on myös tykännyt paljon lumipalloista ja muista hauskoista aktiviteeteistä. On ollut kyllä tosi hauskaa olla koirien kanssa ulkona!



"hei minne se lumpiallo katosi?!"


Mutta tässä oli taas tämä postaus vaikkakin
ehkä hiukan lyhyenä, mutta
toivottavasti ei nyt ihan kauhean epäselväksi ja 
tylsäksi jäänyt!:)



perjantai 29. tammikuuta 2016

Erikoispostaus!

Heips!



     Tänään olisi aika katsella hiukan epäonnistuneita kuvia koirista! Kuvia ei löydy nyt kovin montaa kappaletta. Mutta katsotaan mitä tietokoneen kansioista mahtaa löytyä!



EPÄONNISTUNEET KUVAT!



Noh… Kuva onkin jo julkaistu
yhdessä postauksessani. Ja oikeastaan tätä
katsellessa olen huvittunut ja hiukan ehkä
häpeän tämän laatua. Aapon asento on 
ihan hassu ja muokkauskin ehkä 
meni nyt vähän pieleen… 




Tämä kuva on todellinen tilannekuva!
Hertta ravisteli lumia pois päältään
ja mitä omistaja tekee…? Tietysti räpsii
kuvia!



En olisi pistänyt tälläista 
huonoa ja heilahanutta kuvaa tänne,
mutta Hertta näyttää niin 
hauskalta, että ihan kuolen nauruun!



Voisiko koira olla yhtään fiksupi,
että pitää siskoni voimistelu palloa
tyynynä! Ei tietääkseni…?




Hertta on tuollainen pikku metsänmenninkäinen!




Tämän kuvan laittoa harkitsin jonkin
aikaa, koska tuo otsatukka mikä
minulla oli joskus kakkosella on ihan
kamala! Mutta eipä se niin
kamala ole. Paitsi Hertta tietenkin 
näyttää taas ihan hölmöltä:D



Kaikki kuvat ovat melkein ainoastaan Hertasta.
Mutta se onkin se meidän talouden sähläri!



Tässä oli kuitenkin tämmöinen erikoispostaus!
Toivottavasti saitte edes jotain
irti:)







keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pakkasen puremia!

Heips!



    Meillä päin on tullut todella paljon lunta viimeisen kolmen viikon aikana! Pakkanenkin on rajoittanut lenkkejä, koska koirat eivät ole suostuneet menemään pitkälle. Rinteille en ole päässyt ja koulussa välitunnit vietetään sisällä, koska eihän tuonne ulos oikeasti vain vaivaudu menemään!


     Onneksi aurinko on paistanut melkein jokapäivä ja kuva materiaaliakin olen saanut. Tietenkin kuvaus puuhat on hoidettu koirien osalta sisällä, koska pakkanen saa kameran ihan sekaisin ja koirat eivät pystyisi olemaan paikallaan kovin pitkään. Muutaman ihan hyvän kuvan viime viikolla otin meidän koirista ja koitan tänään taas laittaa tänne niistä osan.


     Koulu ja harrastukset vievät aikaa niin hurjasti, että mietin tässä hiukan miten ihmeessä ehdin tekemään teille kiinnostavia ns "erikoispostauksia". Mutta ehkä on paras mennä ihan kuulumis postausten parissa ainakin hetki ennen kuin saan pyhitettyä aikaa ihan tietokoneelle ja blogille:) Väkinäistä ja nopeasti sutaistua erikoispostausta en tänne blogiin nimittäin halua!


     Aapon ja Hertan kanssa tosiaan kokeiltiin nyt ihan uutta kuivamuonaa ja siihen uutta lisuketta. Kuivamuona oli nimeltään Friskies mini menu Nutri Soft! On toimineet ihan super hyvin meillä ja Aapon hampaat vain kiittävät. Lisukkeena aloitettiin käyttämään raejuustoa ja herneitä jotka on toiminut tosi hyvin myös! Tietenkin kannattaa aloittaa laktoosittomasta raejuustosta, koska ainakin meidän Hertan vatsa on tosi herkkä. Herneitäkin ollaan vain ihan muutama ruuan kanssa annettu. Saattaisi muuten meidän koirat vähän haiskahtaa!





    Nyt postauksen loppuun haluan kiittää uudesta banneristani
serkkuani! Mitä te pidätte siitä? Mielestäni se on
ihan super kiva:) 
Mutta hauskaa loppuviikkoa kaikillle!
Muistakaa pukeutua lämpimästi, ettei pakkanen
pure;)




   


torstai 14. tammikuuta 2016

Viikonlopun kuulumiset!

Heips!


    Tänään olisi minun aika kirjoittaa ensimmäinen tämän blogin kuulumis postaus. Viikonloppu ei kovin kummoisia asioita kyllä pitänyt sisällään, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa tämän teille! Olemme nyt viimeisen viikon aikana pyörineet melkeinpä pelkkien erikoispostausten parissa joten on myös hyvä välillä käydä läpi arjen asioita:) Mennään suoraan viikonlopun kuulumisiin!


VIIKONLOPUN KUULUMISET!


     Perjantaina olikin paljon aikaa koirille, koska ratsastus oli peruttu antibiootti kuurini takia ja pakkastakin oli niin paljon etteivät hevoset olisi pystyneet niillä säillä tunneilla menemään. Joten kävin ulkoilemassa koirien kanssa ja löhöilin aika paljon!



      Lauantaina nukuin todella pitkään ja aamusta yritin kuvata koirien varuste postausta videona ja arvatkaas tuliko siitä sitten yhtään mitään!:D Noh… Ehkä se sitten onnistuu paremalla ajalla. Lähettiin isän kanssa sitten kauppaan ja haettiin ruokaa mäkkäristä. Kotiin päästyä söin hampurilaisen ja suuntasin heti mummille viemään koiria yksitellen. Tehtiin kummankin kanssa about 45 minuutin lenkki meidän kylällä. Oli niin kylmä että oikeastaan koirat eivät oikein halunneet tehdä edes sitä 45 minuutin lenkkiä! Onneksi otin kotoa mukaan Aapolle tossut ja kummankin villatakit. Kuitenkin viisaana ihmisenä unohdin oman kamerani ja puhelimen akkua oli vain 20%! Arvatkaapa kuinka harmitti… Toisaalta on välillä ihan hyvä jättää kamera kotiin ja nauttia siitä lenkistä ihan oikeasti eikä vaan pyssähdellä koko ajan saadakseen kuvia! Mummilta kotiin tultuani koirien kanssa olin ihan poikki, koska kaksi koulupäivää olivat pelkkää puolikuolleena tunnilla kuuntelua väsymyksen takia! Keräsin itseni kuitenkin kirjoittamaan koira tag postauksen ja surffailin samalla kaikki lemmikki kaupat ja niiden alet läpi varmuuden varalta. Ilta menikin siinä ja sitten nukahdinkin!




     Sunnuntai pitikin sisällään kaikenlaista siivousta kuin vain mahdollista! Joulukuusikin jaksettiin purkaa ja vähän oman huoneeni järjestystä muutin virkistämään ihan itseäni. Lenkillekkin jaksoin mennä koirien kanssa. Aapo ei kuitenkaan sietänyt tämän päivän pakkasta ja se lenkki jäikin haaveksi. Hertta kuitenkin hyppi kuin mikäkin pikku poro ja päätettiin kävellä katsomaan onko kylän kaukalolla jäätä. Ja sitähän siellä jo olikin… Syksyllä vielä käytiin koirien kanssa kaukalossa heittelemässä palloa, koska mitään muutakaan aidattua paikkaa ei ollut meidän kylällä missä kukaan ei käynyt ikinä koiran kanssa, joten se oli meidän ns oma "koiranpuisto". Nähtyämme jäät kaukalossa päätettiin mennä takaisin kotia kohti. Ja kun nyt olin sen kameran mukaan ottanut nappasin ulkona ja kotona ihan huvikseen parin kuvan. Ilta meni vielä läksyjen teossa ja telkkarin katselussa!




Toivottavasti pidit! 
Hauskaa torstai iltaa kaikille:)












lauantai 9. tammikuuta 2016

Koira Tag!

Heips!


Eilenhän minun olisi jo pitänyt saada laitettua tämä koira tag postaus tänne, mutta tulikin mutkia matkaan! Kiitos koneeni… Tänään on kuitenkin on aika tehdä tämä postaus alta pois! Aiheena olisi siis koira tag. Kyselin siis tutuiltani olisiko heillä kysymyksiä liittyen minuun ja koiriin ja niitähän riitti! Otin kuitenkin yksitoista parasta kysymystä! Ja nyt vastaan niihin.
   Muistakaa että kyse on minun mielipiteestäni ja te saatte olla asiasta täysin erimieltä! Olisi kiva myös kuulla teidän mielipiteitä näistä asioista! Kommentteja siis vain alas:)



KOIRA TAG!


1. Onko sinulla lempi koira rotua?

On minulla! Etenkin kaikki aktiiviset ja fiksut
rodut ovat ihania. Kuten esimerkiksi irlanninterrieri,
australian kelpie ja siperian husky!


2. Minkä ikäiseksi borderterrier yleisesti elää?

Terveen yksilön ikä on keskimäärin
12-15 vuotta! Borderterrierit ovat siis todella
pitkä ikäisiä.


3. Aapon ja Hertan hauskat erot?

Yksi hauska ero jonka muistan parhaiten on
Aapon rakkaus saunomista kohtaan ja Hertta taas
ei voi sietää sitä!


4. Kivoin harrastus koirien kanssa?

Meidän koirat ja minä pidämme eniten
ulkoilusta metsässä! Silloin kaikki meistä nauttivat.
Mikään varsinainen harrastus ei meitä oikein innosta vaika
kivaahan se olisi joskus kokeilla.




5. Sopiiko borderterrier ensimmäiseksi koiraksi?

Borderterrier on kovaluonteinen rotu joka tarvitsee
hyvän laumakurin ja selkeän jäjestyksen! Lisäksi rotu on
kova ulkoilija joten omistajalta pitää löytyä aikaa paljon.
Meillä borderterrieri on ensimmäinen koira rotu
tässä taloudessa ja en ole kokenut
mitään kummoisempia ongelmia rodun suhteen!


6. Mielipide koiramerkki Hurtasta?

Minulla ei ole kauheasti kokemusta tästä merkistä
vaikka omistan yhden Hurtta kaulapannan joka
on toiminut hyvin Hertalla! Ensivaikutelma
on siis ollut hyvä! Arvosana on varmaan
joku 8-9.





7. Oletko harrastanut agilityä?

En varsinaisesti! Jotain pikku hyppelyä
Hertan kanssa puuhailtiin muutama vuosi sitten, mutta se
on vähän jäänyt koirien vanhuuden ja jalkojen
takia!


8. Saavatko koiramme joululahjoja?

Eivät saa juuri ollenkaan. Ostan niin
paljon tavaraa koirille ihan vapaa-ajalla, että
en koe sitä niin tarpeelliseksi!




9. Kuinka pitkiä lenkkejä teemme?

Aamu ja ilta lenkit ovat jonkun 10-15 minuutin pituisia ja 
päivisin pyrimme tekemään 45min-1h pituisia lenkkejä
säästä riippuen. Kylmät säät ovat olleet viimeaikoina
inhottavia, koska koirat eivät haluaisi
millään lähteä pitkille lenkeille…




10. Pelkäävätkö koiramme ukkosta yms?

Eivät oikeastaan! Kummatkin suhtautuvat
hyvin rauhaisasti ukkoseen, rakketteihin
ja muihin koviin ääniin.


11. Tiedätkö Aapon tai Hertan sukupuuta?

En ole perehtynyt siihen kovin hyvin! Hertan
sukupuu kiinnostaa eniten, koska Hertta on ollut 
kasvattajallaan menestyvä muotovalio ja sen
emä ja isä voivat siis olla melkeinpä mitä vain!:)




Tässä oli kuitenkin tämä postaus!
Toivottavasti kelpasi, koska ainakin tätä
oli kivaa tehdä:)
Rauhallista lauantai iltaa kaikille!